Ylitorniolainen Mikälie-vartio oli vaeltamassa kesä-heinäkuun vaihteessa Posiolla Korouoman jylhissä maisemissa vartionjohtajansa Hanna Hiltusen johdolla. Mukana oli kolme 16-vuotiasta tyttövartiolaista ja lisäksi Hannan mies Marko.
Korouomassa on upeat maisemat ja vaellusmaastot. Siellä on paljon puulaavuja, jotka ovat kaikki ahkerassa käytössä. Muutamissa paikoissa on portaita ja pitkospuita kulkemista helpottamassa. Polut olivat kuluneita, mutta muuten Kurouma on melko luonnontilainen. Järviä on Lapiosalmen päässä paljon ja Korojoki virtaa pitkin Korouomaa, joten juomavedenottopaikoista ei ole pulaa, ja vesi on puhdasta.
Perjantaina 27.6. lähdimme kahdella autolla kohti Korouomaa. Noin yhdeksän aikaan olimme perillä lähellä Lapiosalmea sijaitsevalla parkkipaikalla, josta aloitimme vaeltamisen. Olimme ajatelleet jäädä yöksi Kangaslammella sijaitsevaan puulaavuun, mutta totesimme jaksavamme kävellä pitemmällekin. Siispä jatkoimme Isolle Kuulealle ja pystytimme kangaslaavun puulaavun viereen. Läheisessä autiotuvassa yöpyi kaksi unkarilaista miestä, jotka seuraavana aamuna kysyivät meiltä juomavedenottopaikkaa.
Lauantaiaamu valkeni sateisena. Lounastimme Koronlatvajärvellä ja tapasimme päiväretkellä olevan pariskunnan ja vaeltajapariskunnan, joiden kanssa vaihdoimme muutaman sanan. Syötyämme jatkoimme Koivulammelle. Siellä yövyimme ja törmäsimme kahteen kalastajaan, joiden kanssa paistoimme makkaraa.
Sunnuntaina vaelsimme Kanjonilaavulle. Kanjonilaavu on melko lähellä tietä, ja siellä kulki paljon päiväretkeläisiä. Illalla kiipesimme Piippukalliolle katsomaan maisemia ja Marko piti meille ensiapuharjoitukset.
Maanantaina matka jatkui Koivukönkäälle, josta meidät seuraavana aamuna haettiin. Koivuköngäs on pieni vesiputous, jossa kävimme kaikki Markoa lukuun ottamatta suihkussa. Helsinkiläinen pariskunta sattui paikalle juuri, kun olimme uimassa, ja kysyi Markolta, mistä noin hullua porukkaa löytyy.
Kuljimme neljässä päivässä noin 20 kilometriä Lapiosalmelta Koivukönkäälle. Ohjelmamme oli aivan tarkoituksella löysä, ja hyvä niin. Meille jäi paljon aikaa ympäristön tutkimiseen, yhdessäoloon ja ruuanlaittoon. Ensi kerralla täytyy olla realistisempi mukaan otettavan tavaramäärän suhteen, sillä minun eväilläni olisi vaeltanut ainakin viikon lisää. Toisten rinkka painoi lähtiessä noin kymmenen kiloa, minun rinkkani saman verran kotiin tultua.
Tahdomme kiittää Ylitornion SPR:ää, Aavasaksan Lions Clubia, Paavo Mäntyrantaa, Pentti Välimaata, Leena Salmista ja Marko ja Hanna Hiltusta. Ilman heidän panostaan tämä vaellus olisi jäänyt toteutumatta.
- Henrika Hyttinen