2.2. nousimme linja-autoon ja matkasimme kohti Inaria. Matka oli pitkä, matkasimme n. 7 tuntia. Olimme perillä noin 22.30. Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen kävelimme Sajokseen, suureen rakennukseen, jossa oli avajaiset. Matkaa 10 min eli 1 km. Avajaisissa opimme uuden saamelaisen laulu, jonka nimi oli Cuova, joka tarkoittaa valoa.
Sitten kaikki siirtyivät omiin ohjelmiin. Sudarit ja seikkailijat jäivät Sajokseen, jossa he piirsivät kartonkiin kuvia, joisa myöhemmin tehtiin alttariristi. Kun työ oli tehty. kävelimme Siidaan, joka sijaitsi joen toisella puolella ja söimme välipalan kodassa.
Välipalan jälkeen pitkään odotettua pääsimme sisään Siidaan, jossa oli luontoon liittyvä rasti. Siellä opimme mitä luonnossa tapahtuu eri vuoden aikoina. Samalla ratkoimme ristikkoa, jonka vastaukseksi tuli ljahis idja eli yötön yö.
Sen jälkeen meillä piti olla lumipallotaidetta, mutta väenpaljouden takia emme ehtineet, joten kävimme katsomassa lumiteatteria ja sitten lähdimme koululle syömään.
Päivällisen jälkeen oli vapaa-aikaa. Aika kauan pelasimme pelejä ja juttelimme mukavia. Sitten tuli jo ilta ja me menimme partiomessuun. Aloimme sitten nukkumaan.
Aamulla herätys oli klo 8.30, sitten aloimme pakkaamaan.
Päättäjäisissä kuulimme tutun laulun, joka jäi soimaan kaikkien päähän. Ennen päättäjäisiä oli talviolympialaiset, jossa oli mm. pulkkaralli. Sitten suuntasimme kotimatkalle. Partiotahti oli PARAS!
- Ikuiset Liekit, seikkailijavartio